ajankohtaista - toimenpiteet - yhteystiedot - henkilökunta - ohjeita - linkit  







Operaatio


 
Lauttasaaren eläinlääkäriasema on aloittanut toimintansa jo vuonna 1987 osoitteessa Isokaari 6. Nykyisellä henkilökunnalla jatkettiin toimintaa Isokaarella 1998, jolloin tehtiin isohkoja investointeja. Tällöin hankittiin mm. uudet nykyaikaiset anestesia- ja ultraäänilaitteet sekä verianalysaattorit. Toiminnan laajentuessa hankittiin nykyiset tilat. Suuremmat tilat mahdollistivat röntgenlaitteiden hankinnan sekä erillisen leikkaussalin. Vuonna 2005 tiloja laajennettiin jälleen. Tällöin saimme erillisen hammashuoneen ja heräämön leikkauspotilaille. Nykyiset tilat ja laitteet mahdollistavat monipuolisen toiminnan. Katso esittelyvideo.

Sekä eläinlääkärit, että pieneläinhoitajat pitävät yllä ammattitaitoa erilaisilla kursseilla koti- ja ulkomailla. Henkilökunnan vaihtuvuus on ollut pientä. Keskeisenä toiminta-ajatuksena on
ammattitaitoinen ja ystävällinen asiakaspalvelu.

Eläinlääkärit:

Jaana Kokko ELL JAANA KOKKO

Olen työskennellyt Lauttasaaren Eläinlääkäriasemalla eläinlääkärinä vuodesta 1999 alkaen.

Erityisesti olen kiinnostunut sisätaudeista, mutta myös pehmytosakirurgia kiinnostaa. Lisäksi teen paljon hammaskirurgiaa.

Valmistumisen jälkeen olen päivittänyt ammattitaitoani erilaisilla kursseilla koti- ja ulkomailla.

Vapaa-aika kuluu täysin perheen kanssa, johon kuuluu 3 lasta, aviomies, Pexi-koira ja Nelli-kissa. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, on perheeseemme liittynyt Tara-jackrussellinterrieri.


Reea
ELL REEA SALOMAA

Olen työskennellyt Lauttasaaren Eläinlääkäriasemalla syksystä 2008 asti.

Työkokemusta minulle on kertynyt kuntasijaisuuksista, pieneläinasemilta ja pieneläinpäivystyksestä.
Erityisiä kiinnostuksen kohteita hammashuolto, kirurgia ja ortopedia.

Kotona minulla on maatiaskissa, rhodesiankoira ja bordercollie, jotka vievät pääosan
vapaa-ajastani.


ELL LIISA LILJA-MAULA

Olen työskennellyt Lauttasaaren Eläinlääkäriasemalla vuodesta 2006.

Erityiset ammatilliset kiinnostuksen kohteet: röntgen- ja
ultraäänitutkimukset sekä sisätaudit, lisäksi olen aloittamassa
väitöskirjatutkimusta koirien idiopaattisesta keuhkofibroosista, jota esiintyy erityisesti valkoisilla länsiylämaan terriereillä.

Harrastukset: tennis, veneily

Perhe: aviomies, kaksi lasta

   
ELL PIA RAPP

Olen työskennellyt Lauttasaaren Eläinlääkäriasemalla vuodesta 2008.

Erityisiä mielenkiinnon kohteitani ovat kissojen sairaudet sekä sydänsairaudet.

Asun Vihdissä avomieheni sekä kahden Tiibetinmastiffin Winstonin ja Alman sekä kahden maatiasikissa Helmin ja Sirun kanssa. 

Harrastan kuntosalia sekä lenkkeilyä. Äidilläni on tiibetinmastiffikennel.

   

Pieneläinhoitajat:

ESSI SINIKORPI

Olen työskennellyt Lauttasaaressa vuodesta 2000 ja muutaman vuoden ajan olen toiminut eläintenhoitajien esimiehenä klinikallamme. Valmistuin pieneläinhoitajaksi oppisopimuksella Amiedusta vuonna 2003. Työni pitää
mielekkäänä vaihtelevat päivät, erityisesti röntgenpotilaat ja leikkaukset sekä tietysti pikkupennut, jotka tulevat klinikalle ensimmäisille käynneilleen.

Perheeseeni kuuluu avomiehen lisäksi 5 jackrussellinterrieriä sekä karkeakarvainenkääpiömäyräkoira.
Kasvatan myös jackrussellinterriereitä kennel-nimellä GetReady.

Trimmaan myös koiria sekä kotona että puodin puolella.

Lisäksi mielenkiintoni kohdistuu koirien koulutukseen - myös ongelmakoirien erityyppisiin ongelmiin sekä koirien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ruokinnasta aina vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin asti.


ei kuvaa
SABINA PACKALEN

Olen valmistunut klinikkaeläinhoitajaksi 2011

Perheeseeni kuuluu avomies, kolme lasta ja irlanninterrieri Nelli

 
ANNIKA LÄHDE

Olen käynyt pieneläinhoitajan ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen Karkun kotitalous-ja sosiaalialan oppilaitoksessa 2004-2005 ja näyttötukinnon suoritin vuonna 2006, jonka jälkeen olen työskennellyt pieneläinhoitajana.
Lauttasaaren Eläinlääkäriasemalla olen työskennellyt vuodesta 2009 asti.

Perheeseeni kuuluu avomies ja espanjanvesikoira Ulpu sekä lyhytkarvainen Collie Taimi, joiden kanssa harrastamme lenkkeilyä, pyöräilyä, retkeilyä ja uimista.

Muihin harrastuksiini koirien kanssa puuhailun lisäksi kuuluu partio, purjehdus, lautailu, sähly sekä pienimuotoinen koirien trimmaus.
 






  © Lauttasaaren eläinlääkäriasema Oy

Otavantie 7 00200 Helsinki | ma-pe 9-20, la 10-14 | puhelin 010 219 13 10